Ethän jätä aamupalaa välistä? Nappaa tästä arkiaamun aamupalavinkit

Arkiaamun aamupala voi olla päivän tärkein ateria. Lue vinkit energisoivaan aamupalaan!

Aamupala on päivän tärkein ateria. Aamupalalla on iso vaikutus keskittymiskykyyn; kun panostat aamupalaan, töissä ajatus kulkee paljon paremmin. Minkälainen sitten on hyvä aamupala jolla jaksaa lounasaikaan asti?

Aamupalan on hyvä sisältää kuitupitoista hiilihydraatinlähdettä, kuten puuroa tai täysjyväleipää. Liikaa ei kannata kikkailla, vaan valita sellainen kuitupitoinen hiilarin lähde, mistä sinä itse pidät. Lisäksi aamupalan hiilihydraatteihin kannattaa lisätä annos kasviksia, hedelmiä tai marjoja. Niistä saat sekä kuituja että tärkeitä vitamiineja ruokavalioon!

Lisäksi aamupalaan kuuluu jokin proteiininlähde. Proteiinipitoisen lisän aamupalaan tuo esimerkiksi jugurtti, raejuusto tai kananmuna. Myös lihassa on proteiinia, mutta lihan laadulla on kuitenkin väliä: prosessoidut, rasvaiset ja suolaiset leikkeleet ovat esimerkiksi kyseenalainen tapa lisätä proteiinia aamupalaan. Leivän päälle voi valita mieluummin vaikka vähärasvaista ja täyslihaista kana- tai kalkkunaleikkelettä tai juustoa.

Aamupalan olisi hyvä myös sisältää hyviä rasvanlähteitä. Rasvaa ei kannata pelätä, sillä rasva pitää hyvin nälkää loitolla, mutta on myös elintärkeää kehollemme. Rasva auttaa mm. optimaalisessa aivotoiminnassa sekä hormonien toiminnassa. Rasvaa saat aamupalalle esimerkiksi siemenistä, pähkinöistä, kananmunasta, avokadosta tai voista.

Arkiaamun herkku minulle on puuro. Vain mielikuvitus on rajana puuron tuunaamisessa. Oma suosikkini on simppeli puuro, johon on lisätty kananmunan valkuaista, mustikoita ja mehukeittoa. Päälle vielä muutama pähkinä. Ja puuron kanssa tietysti kuppi kuumaa kahvia.

Aamupalaa ei kannata skipata, sillä sen lisäksi että se vaikuttaa päivän kulkuun, on sillä todettu olevan iso vaikutus kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa.

Minkälainen on sun suosikki aamupala?

Naprapaatti auttaa voimaan paremmin

Älä jää vaivojesi kanssa yksin. Varaa aika!